torstai 24. lokakuuta 2013

Spelttimannapuuro.

Toissa viikonloppuna järjestettyjen I love Me- messujen tarjonta oli aivan mahtava! Varsinkin terveyspuolella meininki oli huippu: asiantuntevia näytteilleasettajia, innostuneita messuvierailijoita, uusia tuotteita, maistiaisia, luentoja.. Ja kerrassaan hauskoja tyyppejä! Jos terveyteen liittyvät asiat ovat vielä jonkun mielestä tylsän oloisia, niin suosittelen vierailemaan seuraavilla ko. messuilla tai muussa vastaavanlaisessa tapahtumassa ;)
Vierailin itse lähinnä jo itselleni tuttujen merkkien osastoilla(mm. FSF, Puhdistamo, Foodin oli uudempi tuttavuus ym ym) ja ostelin aika perus juttuja, mm. suklaa-tarpeita, Madaran kosmetiikkaa, MSM-jauhetta.. Olisin voinut kyllä törsätä loputtomasti rahaa, mutta onneksi sitä oli niin vähän etten voinut, heh!
Uudeksi tuttavuudeksi muodostuivat Birkkalan spelttituotteet. Olen käyttänyt muutaman kerran spelttijauhoja leivonnassa ja tykännyt kovasti, mutta en tiennytkään manna spelttijauhojen olemassa olosta. Ostin paketin ja olen kyllä erittäin tyytyväinen ostokseeni. Puuroa tulee nykyään harvemmin tehtyä(silloin tällöin riisipuuroa), sillä en käytä viljatuotteita. Kuitenkin varsinkin syys -ja talviaikaan ajatus lempeästä puurosta lämmittää mieltä sen verran, että sitä on välillä pakko saada.
Spelttituotteita. Birkkalan tilan osastolla oli mukavia tyyppejä, kiitos heille esittelystä!
Mannapuuro on erittäin helppo tehdä spelttijauhoista, keittelyyn menee vain n.15 minuuttia. Oletin tähän menevän paljon enemmän aikaa, joten nopea valmistuminen oli positiivinen yllätys!
Maustoin puuron suolan lisäksi vaniljalla ja olen syönyt sitä sekä luomu kirnuvoin, että vadelmahillon kanssa.
 Vadelmahillon valmistin yksinkertaisesti(ilman blenderiä) soseuttamalla vadelmia chiasiementen kera ja lisäämällä makeutukseksi hunajaa. Yksinkertaista ja herkkua. En kyllä tiedä voiko sitä ihan hilloksi kutsua, sen verran rujon näköistä sotkua siitä tuli..

Pikainen spelttimannapuuro

muunnelma paketin mukana tulleesta ohjeesta

- 5dl mantelimaitoa(tai muuta pähkinämaitoa/kaura -tai riisimaitoa)
- 1dl Birkkalan mannaspelttijauhoja
- n. ½tl laatusuolaa
- n.½tl aitoa vaniljajauhetta

Sekoita jauhot kylmään maitoon. Kuumenna seosta hämmentäen kunnes se sakenee. Hauduta puuroa vielä muutama minuutti. Mausta puuro suolalla ja vaniljalla. Puuron sekaan sopii hyvin marjat, hedelmät, kuivahedelmät, pähkinät ja siemenet.
 
Suora lainaus Birkkalan tilan sivuilta:
'Speltti (Triticum spelta) on noin 9000 vuotta vanha kasvi, yksi vanhimmista ihmisen viljelykseensä ottamista viljoista. Spelttiä voi käyttää kaikkeen leivontaan ja ruuanlaittoon. Se antaa leivonnaisiin ja ruokiin pähkinäisen, aromikkaan ja täyteläisen maun. Ravinto-ominaisuuksista merkittävin on speltin runsas proteiinipitoisuus. Täysjyväspeltti sisältää myös runsaasti kuitua. Australiassa tehdyn tutkimuksen mukaan speltti sisältää muita viljoja vähemmän tiettyjä lyhytketjuisia hiilihydraatteja (ns. FODMAP-hiilihydraatit), jotka osalla ihmisistä voivat aiheuttaa syömisen jälkeen vatsan turvotusta ja vatsakipuja. Tutkijat esittivät että speltin erilainen hiilihydraattikoostumus saattaa olla selitys sille miksi monet muista viljoista vatsaoireita saavat henkilöt pystyvät syömään spelttiä ilman turvotus- ja kipu-oireita.' 
 
Onko kukaan lukijoista innostunut kokeilemaan spelttiä? Reseptejä jakoon vaan :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Suklaa-toffeepatukat.

Pitkästä aikaa hieman kikkailua suklaarintamalla! Lähiaikoina on tullut enemmänkin tehtyä ihan perus raakasuklaata, maustettuna lähinnä appelsiiniöljyllä sekä FSFn Instanteilla(maistuu aikalailla lakritsille), mutta nyt tuli tarve saada jotain hieman erilaista. Toffee ja kinuski ovat asioita, jotka pyörivät useinkin päässäni ja raakaversiona olen aiemmin tehnyt ainakin toffeejäätelöä, puolukka-kinuskikakkusia ja lakritsitoffeeta. Hyvin on aina toiminut, mutta kyllä se taitaa olla niin, että toffee on parhaimmillaan suklaalla kuorrutettuna!
 

Tätä toffeeta, ja suklaata, voi nautiskella kerrassaan hyvällä omallatunnolla, sillä se on kaukana perus sokeri-kerma-voi-hässäkästä. Toffee koostuu lähinnä taateleista ja sopivassa suhteessa muista terveellisistä aineksista. Puolet suklaasta maustoin minttuöljyllä, puolet jätin ilman. Kolme onnekasta henkilöä pääsivät näitä maistelemaan ja ylistävien kommenttien perusteella voin todeta, että näistä patukoista taisi tulla uusi hitti herkkukeittiössäni. Ovat kyllä omasta mielestänikin semmoista herkkua, että parempaa saa hakea..
Ai haluatte reseptin? No tässähän se tulee, olkaa hyvät!


Suklaa-toffeepatukat

n. 10kpl
 
Aloita patukoiden valmistaminen sulattamalla suklaaseen tulevat kaakaovoi ja kookosöljy, sillä tarvitset niistä n.ruokalusikallisen toffeeseen. Valmista kuitenkin muuten ensin toffee, jotta se saa jähmettyä pakastimessa suklaan valmistuksen ajan.
 
Toffee
- 22 kuivattua taatelia
- 2-3rkl hunajaa
- 2-3rkl kookosmaitoa
- 1rkl mantelimaitoa(vesikin käy)
- n.1rkl sulanutta kaakaovoi/kookosöljyseosta
- 1tl aitoa vaniljauutetta
- 1tl chiasiemeniä
- 1tl lucumaa
- 1/4tl mesquitea
- ripaus sitruunanmehua ja laatusuolaa
 
Sulata ensin suklaaseen tulevat kaakaovoi ja kookosöljy. Liota taateleita vähintään 4 tuntia, että ne ehtivät pehmetä. Blendaa kaikki ainekset lukuunottamatta öljyseosta sileäksi tahnaksi. Lisää lopuksi öljyseos ja sekoita vielä huolellisesti. Toffee kaipaa mielestäni ehdottomasti hieman suolaa ja kirpakkkuutta sitruunamehusta, maistelemalla saat itseäsi miellyttävimmän lopputuloksen.
Muotoile patukoiksi ja laita pakastimeen jähmettymään suklaakuorrutuksen valmistamisen ajaksi. Tein patukoista n. 3cm x 7cm kokoisia, mutta yhtä hyvin voit valmistaa vaikka pienempiä konvehteja halutessasi.
 
Suklaa
- 2dl kaakaovoita rouhittuna
- 2rkl kookosöljyä rouhittuna
- 1dl raakakaakaojauhetta
- 1rkl lucumaa ja macaa
- 2rkl hunajaa
- ½tl aitoa vaniljauutetta
- ripaus laatusuolaa
(- 2rkl kookosmaitoa ja 1tl lesitiiniä)
 
Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Voit lisätä vaniljan ja hunajan jo tässä vaiheessa, niin seos ehtii maustua peremmin. Sekoita sulaneeseen seokseen loput ainekset huolellisesti sekoittaen. Kookosmaitoa käyttämällä saat aavistuksen maitosuklaan tuntua ja lesitiini tekee suklaasta silkin sileää, mutta ilmankin pärjää. Mausta halutessasi minttuöljyllä.
 
Kuorruta toffeet hieman jähmettyneellä suklaalla ja laita taas pakastimeen jähmettymään. Anna jähmettyä ainakin 20 minuuttia ja kuorruta sen jälkeen toinen puoli. Itse pidän vähän raffimasta tyylistä, mutta voit halutessasi tehdä myös siistimpää jälkeä.
 
Sitten vaan patukkakekkerit pystyyn! Näillä jos millä saa vakuutettua mahdolliset epäilijät raakaherkkujen maistuvuudesta. Me promise.
 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mustikkapommi.

Viime aamuina parhaan herätyksen olen saanut mustikkaisella smoothiella, jonka olen maustanut macalla ja raakakaakaolla. Saman kaltaiseen smuutireseptiin olet voinut jo törmätä vaikka missä muualla, pyörää ei siis ole tässä keksitty uudestaan, mutta mitäpä sitä kikkailemaan, jos tämä vain yksinkertaisesti toimii.
Maca on ollut itselläni ns. jäähyllä loppukeväästä asti; silloin elimistö tuntui selkeästi ilmoittavan, että  joo kiitos, ei tätä- sain siis suorastaan huonon olon aina macaa syödessäni. Adaptogeenejä kannattaa muutenkin kierrättää, eli käyttää tavallaan kuuriluontoisesti vaihdellen, tällöin niiden vaikutuksen pitäisi olla tehokkaimmillaan, kun elimistö saa välillä ns. puhdistautua tietystä adaptogeenistä. Olen kyllä kokenut tämän toimivan.
Maca sopii mielestäni parhaiten suklaisiin ja tummia marjoja sisältäviin smoothieihin. Myös raakasuklaassa ja esim. suolaisissa kräkkereissä se toimii. Vihersmuuteihin en macaa yleensä käytä, sillä vaikka pidän sen mausta, niin se ei oikein toimi vihreän makuisissa juomissa. Mutta makuasia tämäkin!
Tutustu macaan vaikkapa täällä.

Mustikkapommi

- 2-3dl mustikoita
- 2dl vettä
- n.1dl kookosmaitoa
- reilu kourallinen tummaa salaattia tai pinaattia
- banaani
- päärynä
- 1tl-1rkl macaa ja lucumaa
- 1rkl chiaa
- 1rkl hunajaa
- 1/4tl ashwagandha(Ojion)
- ½tl camu-camua
- 1tl  FSF Gynostemma
- ½tl aitoa vaniljajauhetta
- ripaus laatusuolaa(esim.kalaharin)
(-2rkl raakakaakaojauhetta)

Blendaa kaikki smuutiksi, hörppäise ja totea, että BOOMKAH!
Macaa ja lucumaa(kuten muitakin aineksia) voit laittaa makusi mukaan. Kannattaa aloitta pienemmällä määrällä, jos nämä jauheet on sinulle uusi juttu.
Myös muita jauheita voit vaihdella mielesi mukaan. Lisäämällä raakakaakaojauhetta saat ihanaa suklaisuutta smoothieen. Mustikka-maca-raakakaakao= loistava kombo.
 Lisää mukaan myös esim. auringonkukansiemeniä jos kaipaat lisää pureksittavaa.
 (kuvat ovat varsin söheröisiä, koska syyshämärä)

Seuraavassa postauksessa ollaankin luultavasti puuroisissa tunnelmissa, sillä ostin I love Me- messuilta Birkkalan mannaspelttijauhoja, joista saa loihdittua ihan superhyvää mannapuuroa ilman vehnää. Messuilla oli huikea meininki muutenkin, toivottavasti mahdollisimman moni pääsi käymään siellä fiilistelemässä!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kamppailua kiireen keskellä.

Blogini on viettänyt hieman hiljaiseloa, sillä nyt on ollut muuta hommaa suhteellisen riittävästi. Eli paljon. Kun en ole mitään kummempaa ehtinyt kokata, niin on kirjoittaminenkin saanut jäädä hieman tauolle. Pyrin kyllä taas palaamaan aktiivisempaan postailuun.

Huomenna on tiedossa n. 10h pitkä työpäivä, kahdessa eri paikassa. Työni on tällä hetkellä niin ihanaa, etten valita tästä ollenkaan, mutta toki se tuo hieman haastetta evästykseen. Yleensä kuitenkin tykkään syödä vasta illalla ns. tukevammin, joten päivät menevät ihan mukavasti kevyemmillä eväillä. Salaattihan olisi eväänä mainio, mutta en voi sietää vetistä ja päivän jossain rasiassa muhinutta salaattia! Onneksi salaatin voi kuitenkin blendata ja nauttia smoothien muodossa, niin säästyy tämmöinenkin hankala tapaus suuremmalta päänvaivalta.

Huomisessa eväs-smoothiessa ei sinänsä ole kovin paljon vihreää, vaan enemmänkin marjoja. Lisäksi se on hemmottelevan kermainen kookosmaidon ansiosta. Tein smuden jo nyt illalla valmiiksi, sillä en kehtaa herättää naapureitani blenderin jyrinällä aamu-kuudelta, ja pääsenpähän muutenkin nopeammin liikenteeseen. Valmistin sen verran ison satsin, että siitä riittää lasillinen aamuksi ja loput evääksi.
Tällä kertaa kuvat ovat pikaisesti kännykällä räpsäistyjä, kiireen ja etenkin pimeyden vuoksi. Täytyy näköjään alkaa suunnittelemaan kuvausajankohdat tarkasti, jos mielii parempia kuvia nappailla!

Näillä pitäisi huominen pärjätä. Smoothien lisäksi banaani, avocado, riisikakkuja, instantteja sekä pähkinä-rusinasekoitusta.
Pähkinämixiin liotin manteleita ja saksanpähkinöitä ja kuivattelin niitä yön yli uunissa(50astetta, luukku raollaan). Maustoin pähkinät ennen kuivattelua kookosnektarilla ja kanelilla.
Smoothieen tuli puolukkaa, mansikkaa, päärynä, kaksi banaania, salanovasalaattia, chiaa, kookosmaitoa, hunajaa, vaniljaa, macaa, lucumaa, camu-camua, ashwagandhaa, gynostemmaa, karpaloproteiinia ja ripaus ruususuolaa(ja vettä tietenkin).
Muutama satsuma lähtee vielä mukaan, ne unohtuivat kuvasta!
Aamupala-smoothien tarjoilee Homer.
VINKKI! Instantit ja lakritsi-Yogi ovat huippu yhdistelmä!
 
 
Näillä eväillä tällä kertaa kohti uutta päivää, ensi kerralla toivon mukaan jotain spesiaalimpaa luvassa. Voikaa hyvin!